Maalaaminen: Surffaushenkinen longboard-pari

15.35

Jälleen olisi yksi longboard-projekti valmiina; "Longboarder in training" sisarlautapari. Täällä Keravalla longboardeja liikkuu melkoisen paljon ja lautailukuume on tarttunut jo ainakin ystävääni Tiinaan, jolle ensimmäinen näistä dekeistä tehtiin harjoituslaudaksi. Luonnollisesti harjoittelu on mukavampaa kun sitä pääsee tekemään seurassa, joten samaa designia käyttäen (mutta hieman varioiden) myös Tiinan ystävä Karoliina sai itselleen harjoituslaudan.

Pohjamaalailut menossa. Osassa lautaa ei ole maalia siksi, että jostain allekirjoittaneen on pidettävä kiinnikin maalatessa.


Designin mallailua blankolle pohjalle. Tällä kertaa en käyttänyt tyypillisintä tekniikkaani (eli vetänyt pohjaan kontaktimuoveja ja leikannut sitten kuviota suoraan siitä irti) vaan printtasin kuviot piirtoheitinkalvoille, koska tiesin käyttäväni niitä kahteen otteeseen.


Kalvot leikattuna. Voi sitä silpun määrää ja kivistävää kättä.


Ensimmäisessä laudassa kalvot paikoillaan. Kalvot kiinnitin käyttäen sprayliimaa ja siitä sellainen varoituksen sana, että ainakin käyttämäni Molotowin liimaa on aivan perkeleellistä purkkaa, joka venyy ja paukkuu kosteana. Sen kanssa saa kikkailla oikein huolella, mutta toisaalta siitä ei jää mainittavia jäämiä lautaan kunhan malttaa antaa liiman kuivua kalvolla muutaman minuutin ennen kiinnittämistä.


Seuraavassa sitten lopputulokset esittelyssä:



Designissa käytetystä kukasta suuret kiitokset ystävälleni Google imagesille. Lähdin hakemaan lautoihin 50- ja 60-luvun taitteen Hawaii-surffiviboja ja mielestäni se välittyy lopputuloksestakin kohtuullisen hyvin. Seuraavaksi työn alle lähtee lautojen puolella yksi kappale suuritöisiä heppalautoja ja näköjään Facebookin chatti vilkuttaa siihen malliin, että sielläkin taitaa tilausta laudasta olla jo muhimassa.

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. TÖRKEEN hieno!! ihan mieletön.

    VastaaPoista
  2. AAUUU!! ihan mielettomat :)
    kamalamars kiittaa..

    VastaaPoista
  3. Hauskaa kuulla että natsaa. ^_^

    Laudoista on mahdollisesti tulossa lähiaikoina juttua yhteen verkkolehteen.

    VastaaPoista

psykeone @ instagram