(Katu)taide: The Mac

16.36

Satunnaisesti sitä tulee törmättyä niin naurettavan lahjakkaisiin ihmisiin ja näiden tuotantoon ettei oikein tiedä miten koko asiaan suhtautuisi. Yhdeltä näkökantilta sitä on aivan haltioissaan näkemästään ja kokemastaan siihen pisteeseen, että happi meinaa loppua ja haluaisi itkeä ja nauraa ilosta samaan aikaan. Toisaalta taas samalla hetkellä on piinaavan selvää että tällaisten lahjakkuuksien olemassaolo tekee lähes kaikista muista maan matosia, jotka voisivat ihan hyvin keskittyä lopun elämäänsä istumaan peukaloidensa päälle kun eivät kuitenkaan saa mitään yhtä vaikuttavaa aikaiseksi vaikka kuinka yrittäisivät.

Tänään törmäsin The Macin tuotantoon eräällä harmistelutauollani täällä toimistolla enkä ole oikein vieläkään toipunut näkemästäni, josta seuraavassa otteita.


The Mac: "Tonalli", 2008




The Mac & Retna: Seinämaalaus Italiassa, 2008



The Mac & Retna: Seinämaalaus Miamissa, 2008




The Mac: "Song of Songs", 2009



The Mac: "Ixtaccihuatl", 2009



The Mac: Seinämaalaus, 2009



The Mac & Retna: Seinämaalaus Costa Mesassa, 2009



The Mac & Retna, Seinämaalaus Miamissa, 2009


The Mac on Yhdysvaltain länsirannikolla pääsääntöisesti puuhasteleva, mutta muutakin maailmaa mitä ilmeisimmin kovaa tahtia valloittava taiteilija. Seinämaalaukset ovat usein yhteisproduktioita Retnan kanssa - The Mac maalaa henkilöhahmot ja Retna vääntelee taustojen kirjaimia. Jos pitäisi eritellä se kohta mistä olen eniten haltioissani näissä duuneissa, niin tehtävä olisi yllättävän helppo; maalausten ihmishahmojen ihon valon, varjon ja värien vaihtelun tekeminen äärimmäisen taidokkaasti tekstuurinomaisilla kuviolla.

Ei muuta kuin innolla odottamaan sitä että The Mac saa seuraavan taideprinttinsä julkaistua. Mikäli jostain saisi lohkottua siihen mennessä jonkin verran silavaakin leivän päälle, niin pitää ehdottomasti sijoittaa siitä osa tähän taiteeseen. Odotellessa en taida kuitenkaan istua peukaloideni päälle vaan pyrkiä tulemaan itsekin paremmaksi niissä asioissa mitä puuhailen - pikkuhiljaa.

You Might Also Like

2 kommenttia

psykeone @ instagram