Musikaali: 1827 Infernal Musical

16.51

Jonkinasteiseksi kulttuuri-intoilijaksi itseni laskevana ihmisenä intoiluni tuntuu keskittyvän suorastaan pitkälti ainoastaan erilaisiin kuvataiteen muotoihin. "1827 Infernal Musicalista" kuulin kuitenkin jotakuinkin välittömästi sen jälkeen kun siitä jotain julkisesti kerrottiin ja löylytystä aikana haisteltuani päätin että nyt jos koskaan on lienee avartaa omaa näkemystään musikaaleista. Niinpä sitten varasin liput neljän hengen seurueelle viime syksynä ja lauantaina pääsin antamaan monoa ennakkoluuloilleni.

Vielä ennen esitystä Turun Logomolle kävellessämme olin jossain määrin skeptinen sen suhteen tulisinko viihtymään aidosti vai joutuisinko kehumaan näkemääni ja kuulemaani musikaalissa eräässä roolissa olevalle ystävälleni olematta aidosti sanojeni takana. Tätä oli onneksi selkeästi täysin turhaa pelätä - viisi minuuttia alun jälkeen olin jo kananlihalla ja niin fiiliksissäni, että kun se kehumisen aika sitten lopulta tuli niin sain hädin tuskin mitään rakentavaa sanottua.

Sanottakoon se siis tässä kirjallisesti; 1827 Infernal Musical on kaikin puolin vakuuttuva produktio. Biiseistä oli helppo innostua ja niistä useimmat tuntee jos on pitänyt korvansa auki viimeisen 20 vuoden aikana edes satunnaisesti vaikka ei olisikaan heavydiggari - ulkomuistista mainittakoon ensimmäisinä Symphony of Destruction ja Paranoid. Osa näyttelijöistä veti lauluosuutensa toisia paremmin, mutta kukaan ei niin kehnosti että se olisi häirinnyt kokemusta. Bändinä toimi ilmeisesti 17-18-vuotiaita kundeja, mutta sitä oli tavattoman vaikeaa uskoa soiton ollessa tasoltaan huomattavasti korkeampaa kuin sen perusteella voisi kuvitella. Joukkokohtaukset ja pyrot olivat vaikuttavia, tarina kulki eteenpäin pääsääntöisesti erittäin jouhevasti ja puvustukseen oli selkeästi tsempattu. Lavasteetkin olivat tietynlaisessa koruttomuudessaan teemaan erittäin sopivat ja valosuunnittelu toimivaa. Kaikesta tästä fiilistelystä voinee päätellä, että olen erittäin vaikuttunut näkemästäni ja kuulemastani.

Käsittääkseni kaikki näytökset ovat lähes loppuunmyytyjä, mutta ainakin äsken tsekatessani niihin sai vielä lippuja Lippupisteen kautta. Mikäli sinulla on mahdollisuus lähteä Turkuun, niin voin lämpimästi suositella tätä kulttuurikokemusta, jossa saa rahoilleen vastinetta suorastaan naurettavan paljon.




Mainittakoon vielä seuraavaa; perjantaina ollut ensi-ilta keskeytyi harmillisesti erään keskeisen näyttelijän loukattua vakavasti polvensa, mutta erityisjärjestelyiden kautta lauantain näytös onnistuttiin pitämään ja vieläpä niin ettei tämä vaikuttanut musikaalikokemukseen kovinkaan paljon. Mielenkiintoisesti eräs toinen rooleista täytetään jokaisessa näytöksessä eri henkilön toimesta ja niinpä kokemus on jokaisessa näytöksessä konkreettisesti erilainen.

Allekirjoittaneen löytänee tästä eteenpäin useamminkin musikaaleja katsomasta.

You Might Also Like

0 kommenttia

psykeone @ instagram