Muotoa Etsimässä saa tunnustusta

8.10

Blogosfääri on eri metka paikka ja meillä blogien pitäjillä on monia erikoisia tapoja - yksi niistä on tunnustuksen jakaminen muille blogeille virtuaalisten prenikoiden muodossa. Satunnaisesti äreän ja kaiken hömpönpömpölle haisevan suhteen skeptisen sedän roolissani en oikein tiennyt miten suhtautua asiaan kun havaitsin "The Gorgeous Blogger"-prenikan lävähtäneen pöydälleni Visuaalisesti Vaativa-blogin pitäjän suunnalta. Jonkin aikaa erilaisia näkökulmia tutkittuani päätin, että miehen joka maalaa parhaillaan balalaikkaa vaaleanpunaiseksi (tänään aloittamani pimppausproggis) on todennäköisesti turhaa suhtautua hirvittävällä vakavuudella itseensä ja ympäröivään maailmaan.

Kiitoksia siis Ainolle. Olen oikeasti varsin otettu ja hyvällä mielellä tästä huomionosoituksesta.



Prenikka tulee ehtojen kera:

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."

...joten ei muuta kuin suorittamaan:

Milloin aloitit blogisi?
"Muotoa Etsimässä" on saanut alkunsa toukokuussa 2009 ja on vajaan kahden vuoden iässään kirjoitteluhistoriani nuorin vuodatuspaikka. Blogien (joita silloin nettipäiväkirjoiksi kutsuttiin) pitämisen olen aloittanut maaliskuussa 2000 muistaakseni lähinnä siksi, että monet muutkin silloisista työkavereistani pitivät sellaista. Sittemmin olen ehtinyt pitämään ilmeisesti ainakin seitsemää eri blogia, joista tämä viimeisin syntyi vakavamielisemmän "pääblogini" (jonka päivittäminen on jäänyt viimeisen kahden vuoden aikana erittäin vähille) kevyemmäksi "sisarblogiksi."

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Tämän nimenomaisen sisältö esittelyn mukaisesti on "kolmenkympin paremmalle puolelle ehtineen pienyrittäjämiehen työ-, harraste- ja designblogi, jossa käsitellään valokuvausta, graffiteja sekä monenlaista muuta maalaamista ja luovaa toimintaa. Omien projektieni lisäksi esittelen säännöllisesti myös muiden tuotoksia." Eniten täällä käsitellään graffiti- ja katutaideasioita, koska ne ovat eniten lähellä sydäntäni ja käyn niiden edistämisen nimissä todennäköisesti loputonta taistelua. Kirjoittelen kuitenkin mielelläni kaikesta sellaisesta, jonka koen luovaksi, kiinnostavaksi tai joka voisi edistää muidenkin ihmisten luovuutta tai kiinnostumista jostain kivaksi kokemastani asiasta.



Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Tämä ei ole "ripsariblogi" (tm). Eiku. No, niistä aikaisemmin mainituista graffiti- ja katutaideasioista ei taida mikään muu suomalainen blogi jauhaa yhtä aktiivisesti ainakaan toistaiseksi. Käytän myös yllättävänkin paljon aikaa yksittäisen blogientryn tuottamiseen kuvineen ja teksteineen, mutta en tiedä näkyykö se lukijoille. Niin tekee sitäpaitsi moni muukin bloginpitäjä.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Osittain tätä tuli käsiteltyä jo ensimmäisen kysymyksen kohdalla, mutta... Syystä tai toisesta blogien ylläpitäminen on mielestäni terapeuttista - forumkeskusteluiden (joissa olen myös ollut melko aktiivinen kymmenisen vuotta) tulistenkin dialogien sijaan sellaista mukavaa "yksinpuhelua tuuleen", jossa ei ole niin pakko reagoida palautteeseen ellei halua. Pari vuotta tässä välissä tulin pitäneeksi blogia palkattunakin. Oli kummallista saada rahaa asiasta, jonka olisi pääsääntöisesti tehnyt ilmaiseksikin.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Päivitystahtia. Jos aikaa olisi, niin kirjoittaisin tänne oikein mielelläni paljon useammin kuin nyt kirjoitan. Aiheitakin olisi ja niitä tuntuu kasautuvan varastoon jonoksi, jota en yrityksistäni huolimatta saa koskaan purettua kokonaan.


Lopuksi vielä ne viisi blogia, joille itse haluan erityisesti antaa tunnustusta tällä samalla palkinnolla:
http://mac-arte.blogspot.com/
http://graffitiblogi.net/
http://blog.crookedshit.com/
http://mcdreams.wordpress.com/
http://revok1.com/


Tuli silleen vähän tylsästi ulkomaapainotteinen listaus, mutku... en mä aktiivisesti lue suomalaisista blogeista kuin Visuaalisesti Vaativaa (jota on vähän typerää lähteä tohon listaan laittamaan vaikka haluaisinkin koska prenikka tuli alunperin sieltä suunnasta) ja ystävieni blogeja (joiden suhteen olen jäävi).

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Onneksi olkoon! Tämä ON hyvä blogi! =)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vaan. Positiivinen palaute on siinä mielessä tärkeää, että sitä on mukavaa saada ja mukava fiilis pistää tekemään enemmän töitä blogin eteen. :)

    VastaaPoista
  3. Jäisi paljon saamatta ilman sun blogia! Ja onneks olkoon tunnustuksesta!

    Pitkään miettinyt blogin perustamista. Jostain syystä se on vaan jäänyt perustamatta, kun pitäs ensin opetella tuottamaan ymmärrettävää tekstiä riittävästi. Ehkäpä tämä antaa kumminkin lopullisen sysäyksen perustamaan blogin, vaikkapa sitten vähemmän ymmärrettävällä tekstillä ja paskanjauhannalla. :P.

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Hauskaa kuulla että kirjoittelut maistuvat. :)

    Suosittelen kyllä lämpimästi bloggaamisen aloittamista. Enhän mäkään kirjoittele täällä kirjakielellä, joten jos nyt saa sanan suustaan ylipäätään (kuten selkeästi saat kun kerran pystyt kommentoimaankin), niin kyllä se kirjoittaminenkin luonnistuu. ^_^

    VastaaPoista

psykeone @ instagram