Valokuvaus: Panoraamakuvia pohjoisesta

9.10

Pari vuotta sitten hankin itselleni ihan kohtuullisen välineistön panoraamakuvien tuottamista varten. Taka-ajatuksena oli ryhtyä kuvaamaan enemmän kiinteistöjen esittelykuvia muunkin kuin ylähuulen saamiseksi leivän päälle, mutta pian ilmeni että haluni tehdä asiat mahdollisimman hyvin (jolloin niiden tekemisessä menee hetki aikaa) ei taida kulkea ihan käsi kädessä sen kanssa mitä kiinteistövälittäjät haluavat (kuvia mahdollisimman halvalla). Niinpä en sitten ole ainakaan toistaiseksi lähtenyt tekemään asian eteen kovinkaan suuresti mitään.

Eilen etsin tietokoneeltani ihan muita kuvia kun törmäsin pohjoisen reissullani ottamiini panoraama-harjoitteluihin, joita en ollut koskaan yhdistänyt valmiiksi kuviksi asti. Harjoitteluja tai ei, niin kuvat olivat sen verran kliffoja, että tein ne vihdoin valmiiksi ja ajattelin postata ne nyt tänne katkaisemaan jatkuvaa höpinää graffiteista.

Tunnistatko paikkoja kuvista? Niissä näkyy 360 asteen näkymä kustakin kohteesta ja neljä viidestä kuvasta on Suomen puolelta suhteellisen hyvin tunnetuista paikoista.






You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Olisiko ylin Leviltä, toinen Kilpisjärveltä (Saana taitaa kurkistella oikealla), keskimmäisen passaan, toiseksi alin voisi olla Saanan laelta, alin Saanalle nousevilta rappusilta

    VastaaPoista
  2. Mikäli ensimmäinen ei ole Leviltä, niin veikkaisin Sallatunturin lakea.
    Loppujen osalta samaa mieltä Anonyymin kanssa.

    VastaaPoista
  3. jumaleissön toka ja alin picci mistä? :o meikäläinen on lähös lapin suuntaan täs juuri kuvaileen ois mukava löytää spotit?

    VastaaPoista
  4. Ylin on tosiaan Leviltä, toinen on Norjan puolelta (paikasta, jota en kirjannut muistiin), keskimmäinen on Pallas-Ounastunturin Kansallispuistosta, toiseksi alin mainitulta Saanan laelta ja juurikin niiltä Saanan rappusilta. Aika hyvin näitä on tunnisteltu!

    VastaaPoista
  5. Keskimmäinen Pallas-Yllästunturin (huom!) kansallispuistosta? Olisiko Ounasjoen Ketomellan silta, joka ei taida olla puiston sisällä, jos tarkkoja ollaan. En keksi muualta noin isoa siltaa.

    VastaaPoista
  6. My bad. ^_^ Puiston nimen tarkastin Google mapsista ja silta on tosiaan kivenheiton puiston ulkopuolella. Joessa rämpiminen paljain jaloin ei muuten ollut mikään tervehenkisin tempaus; virtausta on jonkin verran, kivet ovat tajuttoman liukkaita, niiden väliin saa jalkansa helposti ja olin yksin. Samaa settiä ei voi suositella.

    VastaaPoista

psykeone @ instagram